Aurinkoisempaa reunaa kuljetaan nyt. Mukavia hetkiä, tolkullisia keskusteluja ja hyväntuulista huumoria äidin ja isän kanssa ja hetkittäin liki entisenlaista kommunikaatiota kaikenkaikkiaan. Tyttären ja vanhempien, ei ihan joka hetki hoitajan ja hoidettavien välillä. Nautin ja kerään muistoja mukaan, joilla sitten ne pilvisemmät hetket jaksan.

En tiedä osaanko koskaan sitä isälle kertoa, miten paljon arvostan, kunnioitan, ihailen ja rakastan häntä. Taas huomasin sen, kun vietimme sunnuntaipäivää yhdessä ajellen lähikuntaan pikkuteitä pitkin. Isä oli ensin vähän lähtöä vastaan, "viitsiikö sitä", mutta alkuun päästyämme hänelle suorastaan tulvi muistoja vanhasta tiestä, kertoili kuinka oli aikanaan sitä moottoripyörällä ajanut ja muistipa tarkkaan pari paikkaa, missä oli pyörää tai vanhaa mossea korjattukin joskus tien päällä :) Vanha mies suorastaan hehkui ja minä takapenkiltä katselin melkein tippa linssissä tuota rakasta ihmistä. Ja reissun päätteeksi käytiin moikkaamassa äitiä vuodeosastolla;  hänkin oli oikein pirteänä!

Onneksi minulla on kaikki tämä RAKKAUS. Tällä jaksaa.

<3