Miten musta tuntuu, ettei mulla ole mitään kirjoittamista? Elämä menee raiteillaan kuin juna, ei ole suurensuuria kriisejä, eikä sitäkautta suurempaa valitettavaa. Perhe on pahin, mutta en jaksa siitäkään aina narista, kun asia ei narisemalla miksikään muutu - se on vain elettävä sellaisena kuin se on. En tee käsitöitä (paitsi niitä sukkia, mutta...) enkä leivo, askartele tai taiteile, niistäkään ei saa blogini jutunjuurta. Enkä minä jaksa blogata vain ja ainoastaan laihduttamisesta...  Nämähän ovat vain tavallisia tarinoita :)

Taitaa olla kohtuullisen yleistä blogimaailmassa, että aika-ajoin pysähtyy miettimään koko bloggaamisen ideaa ja kirjottamisiaan?!

Telkkarista tulee vanha kotimainen elokuva. Oi sitä tunteiden Paloa (kyllä, Tauno himself!) ja Ansaa kanssa! Hilpeää katseltavaa ylinäyttelemisineen ja pontevine repliikkeineen, taustalla dramaattinen orkesterimusiikki... OIH JA VOIH! Pienenä aina haaveilin siitä, että olisin saanut elää tuohon aikaan ja noissa tarinoissa. Naisilla oli käherretyt ja käännetyt hiukset, he asuivat komeissa kartanoissa ja pukuloistokin joissain elokuvissa on melkoinen.  On noissa elokuvissa tavallaan viehätyksensä vieläkin ja niinpä taidankin lähteä sohvalle nauttimaan tuon elokuvan loppuratkaisusta!

Viikonloppuja!