Siitä kai tietää, että on tullut vanhaksi, kun alkaa muistelemaan asioita... On melkein järkyttävää, että ystävien lapsista on osa jo ihankohta aikuisia, kun itse ei meinaa ymmärtää, että on auttamattomasti ohittanut moiset ikävuodet. Itsestä kun tuntuu ettei siitä vielä niin kovin kauaa ole, kun hilluttiin pussikaljan kanssa osuuskaupan varastolla. Ja hah-hah, siitä ON kauan. 20 vuotta. Nekin, jotka silloin oli vauvoja, ovat jopa itsekin jo äitejä ja isiä. 20 vuotta! Sehän on ihmisikä!

Sivukaneettina todettakoon, että kaiken muun lisäksi nykynuorilla on helppoa, kun ei tarvitse hampaat irvessä vetää lämmintä kaljaa. Nykyään kun on jos jonkinlaista sidukkaa ja limuviinaa. Mokoma pullamössö-sukupolvi! (Kaljaa ne taitaa silti juoda, se kun on halpaa....Niin eikä niiden tarviis juoda mitään, välttämättä, alaikäisinä ainakaan. Mutta taitaa ne kokeilla kumminkin, jossain vaiheessa. Toivotaan, että meillä armonaikaa noihin kokeiluihin vielä olisi useita, useita vuosia...)

Olen minä muistellut muutakin kuin pussikaljaa. Sitä muuta ennenkaikkea. Lapsuutta, niitä ihanan huolettomia kesiä, jolloin aurinko paistoi. Pari päivää sitten katselin vanhaa majapuutani, tai siellä oli oikein isän rakentama lava! Se oli muuten hieno, ja silloin niin korkealla. Siellä eräätkin leikit leikittiin, lavan toimiessa milloin laivana ja milloin lentokoneena. Nyt lava on purettu lahona aikaa sitten pois, mutta muistona siitä on hassusti mutkalle kasvanut koivunoksa, joka hankaa viereistä mäntyä, niin että nitinä kuuluu... Vieressä tuomi oli jo nupulla, kohta tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset...

Navetan rikkoontuneita ikkunoita katsellessa tuli mieleen kuinka veljen kanssa aikanaan kiivettiin ylös heinien päälle ja ikkunanraosta viskeltiin maitoautokuskia heinätupuilla, muka salaa :) Navetalta on muutenkin paljon muistoja. Maitomaikin (vasikoiden maidonkorvikejauhe) hajun muistan vieläkin, ja sen kuinka jauhe paakkuuntui helposti jos ei huolellisesti sekoittanut sitä veteen... Äiti oli niin äiti, että teki vassujen maidon vähän lämpimään veteen, isä laittoi kylmään..! Ja ne vasikat... eräitä olen minäkin elämäni aikana rapsutellut ja hoitanut...Niinkuin lehmiäkin. Tosin ikä teki tehtävänsä siinäkin. Karjasta vanhemmat luopuivat kun olin yläasteikäinen, enkä silloin enää pahemmin navetalla hengaillut.

Lapsuuden maisema on sielunmaisemaani. Paikka, jossa voi olla kotona. Turvassa.... Kaukana kavala maailma! Saan etuoikeuden olla vaalimassa lapsuuden maisemaani, ja jos se minusta on kiinni, en luovu siitä ikinä ikinä IKINÄ! Uskon, että sieltä saavat omatkin lapseni onnellisia muistoja muisteltavakseen elämäänsä.