Julkisuudessa puhuttiin yhteen aikaan paljon curling-vanhemmuudesta. Siitä, kun vanhemmat lakaisevat kaikki esteet jälkikasvunsa tieltä, että heillä olisi helpompaa eikä olisi niin paljon vastoinkäymisiä. Minäkin varmaan jossain määrin syyllistyn curlingvanhemmuuteen, ainakin joissain asioissa, mutta vakaana aikomuksena on antaa lasten lakaista oma tiensä.

Mutta curling-tytär minä olen, ihan varmasti. Minä lakaisen, hinkkaan, hankaan ja luutaan siloittaakseni rakkaiden vanhempieni loppumatkaa. Tässä yhtenä päivänä pysähdyin miettimään passaanko jo liikaa ja teenkö sillä suuren karhunpalveluksen vanhuksille ja ylimääräistä työtä ja velvollisuutta itselleni. Joissain asioissa varmaan niinkin. Muutto kirkolle on tuonut monta uutta asiaa iäkkäille vanhemmilleni, ja heillä on ollut ja tulee vielä olemaankin monenlaista opettelemista asiassa. Ei se voi olla kovin väärin auttaa heitä alkuun?! Jopa niin yksinkertaisessa asiassa kuin taksin soittaminen on heillä vaikeuksia. Minne numeroon soittaa, mitä pitää sanoa, miten ne taksit oikein "toimii" jne, jne. (Tosin jos olisin tosi-tosi-curlingtytär, eiväthän he taksipalveluja edes tarvitsisi... ) No mutta nyt ovat opetelleet tietyt asiat hoitamaan taksia käyttäen, mutta koska siinä oli ollut hieman epäselvää, sovin taksin kanssa tekstarilla tilattavasta taksikyydistä, jonka voin ohimennen naputella.

Passivoinko vanhukset lopullisesti tilaamalla heille alituisen kaupan einesruuan ja punajuurisalaatin tilalle ateriapalvelun lämpimän ruuan lisukkeineen? Vai autanko sillä heidän yleiskuntoaan varmistamalla monipuolisen ja ravitsevan ruokavalion? Hirmu vaikeita kysymyksiä, joihin vanhemmat eivät oikein masennukseltaan ota kantaa.

Aihe on vanha tuttu, tai paremminkin ajankohtainen työkuvioistakin; mikä on asiakkaan asema ja miten toteutuu itsemääräämisoikeus. Vammaisalalla on käynnissä suuri murros, jossa ennen passiivisista hoidon ja toiminnan kohteista tuleekin oman elämänsä herroja joita  kuunnellaan enemmän oman elämänsä asioissa. Ihan hyvä ja inhimillinen suuntaus, joskin se aiheuttaa välillä työntekijälle harmaita hiuksia. Rajat ovat välillä sellaisia veteen piirrettyjä viivoja, ettei pahemmasta väliä. Miten ottaa kantaa ja ohjata asiassa, jossa asiakkaan oma mielipide muodostaa vaikkapa turvallisuusriskin?

Luulin taannoin olevani teini ja tein Suosikin ammatinvalintatestin. Top 3 kohdallani oli 1.Lavastaja 2. Musiikinopettaja 3. Luokanopettaja. Olin muuten tosi yllättynyt, sillä jostain syystä niiden lapsuusaikaisten toiveammattilitanioiden jälkeen en muista ikinä ajatelleeni vakavissani, että minusta tulisi OPETTAJA. Ei musiikinopettaja, mutta olisiko minusta ala-asteen luokanopeksi? Hmm. Työnnetään asia mietintämyssyyn hautumaan :)