Kun on oikein pölläytellyt mielensä pahnoja, on jotenkin vaikeaa taas palata diipadaapapäivityksiin. Ja OLISIN minä voinut kirjoittaa paljon enemmän, sekavammin ja kipeämminkin, mutta joku sensuuri vielä toimii. En mä tarkoita ketään moittia tai osoitella täällä, ennemminkin vaan puhisen itsekseni. Mitä vähemmän selitän sitä, mitä kirjoitin, niin varmaan sitä parempi. Väärinymmärrysten riski tässä kirjoittaessa on aina olemassa. Kirjoitin mitä kirjoitin, niinhän se joku muukin joskus sanoi.

Tällä viikolla on viluttanut ja ihan viivan kanssa. Siis vi*uttanut, jopa siinä mittakaavassa että henkeä ahdisti. Että minä rakastan tätä naisen elämää. Kerran kuussa saa olla itse belsebub (miten se kirjoitetaan oikeasti??) ihan melkein luvan kanssa.

Vaan alive ja jotakuinkin well. Onhan sitä jo siinäkin. Olemista.