Ja päässä soi Miljoonasateen biisi... Tottakai. Vaan minne tää aika oikein valuu? Vastahan oli elokuu ja koulut alkoi, ja nyt jo talviaika ja marraskuu. Uskomatonta. Ilmatkin yrittää muuttua syksyisen apaattisiksi oikein todenteolla, onnistuen siinä jossain määrin. Ainakin niin, että toisinaan ilmaantuva aurinko saa oikein säpsähtämään, että mikä tuo valoilmiö oikein on...

Elämä soljuu eteenpäin. On tahmeita päiviä, innostuneita päiviä ja kaikkea siltä väliltä. Enemmän kallistuu sinne tahmeaan työelo tälläerää. Ei jaksa oikein panostaa, mutta päivä kerrallaan. Jos edes muutaman hyvän hetken saa jonnekin ujutettua, niin ehkä se on sen arvoista.

Sikainflunessa rokollakin tuli viime viikolla käytyä. Sain sen työn puolesta. Meillä rokotettiin koko henkilöstö, vaikka aika suurta kritiikkiä rokotetta vastaan on mediassa esitetty. Uskoisin, että siitä ei voi olla haittaakaan. Enpähän ainakaan tartuta töissä tautia... Siellä se saattaisi jollekin osoittautua kohtalokkaaksi.

Tää marraskuu menee aika läpihuutojuttuna, kai. Ei kai tätä voi kuitenkaan jäädä aikaansa pisempään rypömään. Muutamia high lightseja toki mahtuu mukaan... Sunnuntaina isänpäivä. Seuraavalla viikolla isä täyttää 80 ja sitä seuraavalla anoppi 84. Niinjuu, ja pienet poikien serkkujen tytyt täyttävät vuoden tässä kuussa myös. Eikä sovi unohtaa, että ensi viikolla pääsen tankkaamaan pitkästä aikaa Semmari-energiaa vissiin peräti kahden keikan verran, kahdessa eri kaupungissa peräkkäsinä iltoina :) Toinen klubi, toinen konsertti. Jei!

Marraskuuta, ihmiset! Muistakaa sytyttää kynttilöitä iltaisin pimeää karkoittamaan!