Joskus tekisi NIIIIIN mieli arjelta karkuun, jonnekkin, missä ei olisi pakkoja ja missä ei pitäisi yhtään mitään. Jossa saisi ajatella vain ja ainoastaan omaa napaa, eikä kenenkään tunteista tarvitsisi välittää. Saisi olla aidosti ja kaunistelematta vain minäminäminä, heittää riippakivet kintuista nurkkaan ja unohtaa velvollisuudet edes yhdeksi päiväksi.. No okei, jos päivä on liikaa vaadittu, niin edes illaksi sitten!

Tänään iski hinku lähteä tuulettamaan päätä ja leikkimään maailman kauneinta, viisainta ja rikkainta alkon nostatuksella. Vaan ei se aina onnistu. Olo on aika sininen piippailtuani kännyn osoitevihkon mahdolliset hyvät seurat läpi: ei passaa kenellekään ei. Miksi se on aina niin? Kun minulle sopisi, ei kellekään muulle käy?? Mä olisin niin ansainnut lauantaihiprakkani huonoilla teillä hyvässä seurassa, remppakaaokset on raivattu ja uusi sekä se uudistunut huone saanut tyytyväiset asukkaat. Mä jopa antaisin itselleni luvan niihin kevytsiiderikaloreihin, ja se on kuulkaa paljon myönnytystä se!

Vaan ei väkisin, pidetään sitten tipaton maaliskuukin, kun on vauhtiin päästy, prkl.