Olen väsynyt kieppumaan ajatusteni noidankehässä. On pakko pystyä päästämään irti niistä ajatuksista ja unohtaa, tai tulen hulluksi. On hyväksyttävä erinäisiä tosiasioita ja annettava olla luotujen siteiden kestävyyden testaaminen. Olen antanut asioiden olla käytännön tasolla, nyt on oman itseni takia päästettävä niistä irti myös ajatustasolla. Antaa jonkun isompipäisen kantaa murhetta, minun kapasiteettini ei tälle riitä.

Olisi paljon sanottavaa ja puhuttavaa, mutta en jaksa enää edes yrittää. Tuntuu että tein tai sanoin mitä vaan, aina löytyy jotain moitittavaa. Jos sanon, sanon vääristä asioista, ja jos en sano, olen epäkohtelias enkä osoita mielenkiintoa. Tässä kohtaa tunnistan ja tunnustan valuvian: olen huono kestämään persoonaani kohdistuvaa kritiikkiä ja luulen, että tässä tapauksessa en ole ainoa.  Mietin oliko tunne samankaltaisuudesta vain harha,  halusinko vain kipeästi tuntea olevani yhtä, samanlainen? En tiedä. Toisaalta jos meissä samanlaista on, tiedän että asioista pyörittelyn jälkeen tulee kahta kovempi soppa jota on vaikea lähteä selvimään. Niin on tässäkin käynyt...

Haluan mennä kohti hyvää ja olla iloinen, onnellinen ja tyytyväinen. Se on suurempi tavoite kun mikään muu. Keinot sen saavuttamiseksi pitää vain löytää. Ehkä vasta nyt olen valmis etsimään.

-------

On alkamassa loma. Ihana, ansaittu (?!)  sellainen. Luvassa ihanien, rakkaiden ystävien tapaamista pitkästä aikaa, hartaasti odotettu muutaman päivän reissu ulkomailla asuvan isoveljeni ja perheensä luokse ja taitaapa loppuviikkoon mahtua vähän erinomaisen hyvää seuraa, siideriä  ja livemusiikkiakin. Ensin kitkutan vielä yhden työpäivän ja järjestän keskivelin kymppisynttärit.... Jaksaa, jaksaa!