Se on pandemia parhaimmillaan. Possulenssun ympärillä pyörii koko Suomi enemmän tai vähemmän. Vitsaus laskeutui pohjoisesta etelään kuin peruskoulu aikanaan!

Meillä - luojan kiitos - ei ole (vielä) tautia. *kop, kop* Lapset saivat eilen ja tänään rokotukset , itseni rokotutin jo kolmisen viikkoa sitten "työn puolesta". Monelle ei ollut - eikä kai vieläkään ole- helppoa päättää rokotuttaako lapsensa ja itsensä. Hysteria rokotuksen ympärillä on saanut aikamoisia mittasuhteita. Pelko rokotuksen sivuvaikutuksista on saanut ihmiset ihan sekaisin. Jopa koulussa rokotetut lapset saivat toisilta lapsilta, joita ei rokotettu,  kuulla, kuinka nyt varmasti saavat pahan taudin. Esikoiseni totesi kylmänviileästi, että siellä on rokote verenkierrossa, eikä sitä enää pois saa. Radiossa kerrottiin, että päiväkotien uusi hittileikki on possulunssa-hippa, jossa hippa on "possu" ja kiinnijäänyt pelastetaan "rokottamalla". Kohta varmaan leikitään "kuka pelkää sikainfluenssaa?" Fiksuja muksuja?!

Oman jaakobinpainini kävin rokotusasian kanssa toki minäkin. Aika pian kyllä päätimme miehen johdolla, että lapset rokotetaan, ja tarkemmin asiaa vielä päässäni pyöriteltyäni menin itsekin jo piikille vakain tuumin ja harkiten. Jos en luota Suomen terveydenhoitojärjestelmään ja sen suosituksiin, niin mihin ihmeeseen sitten?!! Itse en koe olevani lääketeollisuuden tai tutkimuksen asiantuntija, jollaisia tuntuu mahtuvan näinä päivinä kahvikeskusteluissa 13 tusinaan. En sitten millään usko, että tässä mittakaavassa kokeiltaisiin sokkona jotain rokotetta, jolla voi olla niin kohtalokkaita sivuvaikutuksia kuin mediamylly jauhaa! Huihai!

Jokaisella on toki mahdollisuus tehdä valinta tässäkin asiassa. Se asiasta  jauhaminen sen jälkeen on vain turhaa ajanhaaskuuta. Jos on päätöksestään varma, niin sen kanssa pitää elää, kävipä piikillä tai ei. Niin helppoa se on :) Tänään neuvolassa minua huvitti ryhmä iäkkäitä, mutta hyvin pirteitä mummoja piikkijonossa. Heillä riitti hauskaa, kun pohtivat mikä piikki mahtaakaan olla, josko on mummojenlopetus-piikki, mistäs noista tietää. Mummojen iloinen käkätys jäi päähän kaikumaan vielä kotimatkallekin. Ihanaa elämäniloa!

Viime viikko oli toiminnallisin pitkään aikaan, ihan meinasi vanha väsähtää! Ensin saatiin kuopuksen tuore kummieno pariksi päiväksi kylään. Oli mukavaa, ja minusta on aina vain ihanaa seurata enon ja lasten suhteen lujittumista. Keskiviikkona töiden jälkeen suuntaisin työkaverin kanssa kuuntelemaan Semmareita klubikeikalle ja seuraavana iltana samassa seurassa toiseen kaupunkiin konserttisalikeikalle. Semmarienergia kantaa yhä, ja uudelta levyltä tankataan päivittäin lisää! Loppuviikkoon mahtui vielä yksi kaupunkikeikka ja ylitöitäkin yksillä kahvikekkereillä sekä isäni 80-vuotiskahvittelut. Josko tän viikon sit ottaisi ihan tarkoituksella lunkimmin, yritän ainakin kovasti!

Elämäntapaa aloin taas vääntää rautakangella oikeampaan suuntaan. Aloin kirjata syömiset (minne ne kalorit oikein katoaa, mulla on NÄLÄKÄ!!!) ja vakaa aikomus on palata päivittäiseen lenkkeily/uimisrytmiin. Tänään koettin lenkkipolulla ikävästi hiertävät pikkuvarpaat, uudet talvilenkkeilyyn ostamani kengät eivät olleetkaan sitten hyvät. Hittolainen, että ottaa päähän! Taaplasin niillä puoli Citymarkettia ja kaksi päivää töissä, mut ekalta lenkiltä oli pakko soittaa kesken matkaa ukko noutamaan, ettei ihan vereslihalle muussaantuneet varpaat. Höh ja pöh. Toivotaan, että lenkkarikeliä riittää siis.

Mulla oli kunnianhimoinen tavoite saada 5-6kg pois ennen lomamatkaa, mutta joudun toteamaan olleeni liian pitkään laiska. Nyt on enää 3 viikkoa aikaa, yritys on kova, mutta aika taitaa loppua kesken... No, katsotaan miten käy. (Nälkä ois taas, mut yritän kouluttaa itseni siihen, että iltanapostelut on nyt naposteltu, samoin hyvät, joihin tässä välillä jo taas sorruin). Ei mahdu alennusfarkkucaprit vielä Egyptin reissulle, mutta ensi kesänä sit - jolleivat jo ole liian isot ;) (Wishful thinking!)

Nyt Ilkka Remeksen kanssa vällyjen väliin, öitä!