vaikka onneksi tuo lisääntyvä valo hellii väsynyttä mieltä. Kevätväsymys tuli silti taas, ennen sitä muistan syysmasennuksen, oliko siinää välissäkin muka jotain?!

Vaikka mielen sävyt tummia vielä ovatkin, jaksan silti olla onnellinen pienistä hyvistä hetkistä, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Palaverinauruhepuleista töissä, hassuttelusta joka vie mukanaan... Auringonsäteitäni ovat ystävät, joiden kanssa voin jakaa puolin ja toisin ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Se on asia, joka tässä vaiheessa tuntuu jotenkin tärkeältä, jonkinlainen avoimuus ja jakaminen...

Mietin tässä taannoin sitäkin, miten ystävyyssuhteet elävät iän myötä niidenkin ihmisten kanssa, jotka on tuntenut pitkään. Kahden ihmisen ystävyys laajenee ensin puoliskoiden tultua mukaan kuvioihin ystäväpariskuntien tapaamiseksi ja lasten myötä ystäväperheiden ajanvietoiksi, jossa kahden ihmisen sijaan ystävyyssuhdetta hoitaa parhaimmillaan samaan aikaan 10 ihmistä, aikuisia ja lapsia. Todellista ystävyyden rikkautta, minun mielestäni. Lapset ei paletissa ketään autuaaksi tee tai niiden puuttuminen huonommaksi, mutta jos lapsia ja perhettä on, niin minusta kuuluvat väkisinkin kuvioon.

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, mutta jaettu suru on vain puoli surua.