Se olen minä, joka istun ja kudon sukkaa, kun huusholli ottaa ja kaatuu ympärillä. Kuin noiduttuna väännän puikolle pinkin silmukan toisensa jälkeen, vaikka olisi niin paljon tärkeämpääkin. Ne pyykit esimerkiksi, jotka tälläkin siunaamalla odottavat ripustajaansa...

Onkohan siinä joku Murphyn laki, että viikko ennen lomaa on aina poikkeuksellisen täysi ja kaaosmainen? Niin kotona, kuin töissäkin. Huokailuttaa vaan. Tänään menkkaränkän suosiollisella avustuksella pistin tosin töissä vähän järjestystä uuteen uskoon, se vaati vain vähän kiukkuilemista ja tiukempaa äänensävyä ja kas, pari mieltäni kaivertanutta asiaa järkkääntyi suosiollisempaan suuntaan. Menkat pitäisi vissiin olla useamminkin kuin kerran kuussa? (Eijei sentään, ei oikeasti!!)

Aloin tänään kaivella lasten kesävaatteita pinoihin pianon päälle. Pakkaaminen tuntuu tälläerää aivan voittamattomalta urakalta, mutta ehkä siitä suoriudun perjantaihin mennessä. Onko Kanarialla ihan kesä marraskuussa? Tarvitaankohan iltaisin pitkiä hihoja ja lahkeita ja takkeja? Yritän siinä sivussa saada aikaiseksi jotain matkakuumeen tapaista täpinää, mutta ei oikein nouse... Väsyttää vaan!

Kuluneeseen viikkoon mahtuu tunneskaalaa pikakelauksella laidasta laitaan... Surua ja murhetta, mutta myös ihania iloisia vauva-uutisia. Elämän räsymattoon poljetaan raitaa tasaiseen tahtiin.