1594253.jpg

Meillä on tänään hääpäivä. Kolmastoista laatuaan. Ensimmäinen, joka ignoorattiin täysin. Aina olen jotenkin muistanut sen! Jos ei muuta, niin hassulla kortilla, valmiilla aamupalalla, jollain pikku huomionosoituksella... Joskus olen saanut kukkia minäkin, kymppipäivänä lahjankin.

Tänään hääpäiväämme ei ääneen sanottu olevaksi. Ei liene yllätys, ettei mies muistanut. Se on yllätys, etten minä halunnut muistaa. Etten saanut sanottua, vaikka sanat kurkussa polttelivatkin. Mitä meille tapahtuu?