lauantai, 9. lokakuu 2010
Kirjoitan taas päässäni öisin pitkiä tarinoita, mutta sanat säikähtävät tosipaikan tulleen ja nieleskelen ne takaisin ennenkuin ehtivät sormien kautta näppikselle. Inhoan olotilaa, etten uskalla kirjoittaa mitä haluaisin mielestäni ulos kirjoittaa. En pidä varuillaan olosta. Tiedän mitä haluan, mutta tiedän myös mitä EN. Ja jälkimmäinen voittaa tälläerää ensimmäisen.
Miksi minun pitääkin olla näin vaikeasti rakennettu? Valuvikainen, liian monta liikkuvaa osaa pienessä päässä :(
Arkipäiväjorinaa ja tajunnanvirtaa, faktaa ja fiktiota suloisessa sekamelskassa elämänsä ruuhkavuosissa kipuilevan naisen näppäimistöltä. Blogini on minun blogini, eikä siitä saa loukkaantua. Blogissa mainituilla henkilöillä saattaa olla vastine/vastineita "oikeassa" elämässä tai sitten ei - fakta & fiktio, juu nou :)
Kuten joku vähän minua suurempi kynämies aikanaan sanoi - kirjoitin, mitä kirjoitin.
Herneistä nenässä täysi vastuu lukijoilla.
Kommentit