Muistan, miten suuri päivä äitienpäivä lapsena oli. Koulussa oli jo pari viikkoa askarreltu korttia, joka salamyhkäisesti oli tuotu kotiin ja piilotettu äidin silmistä jonnekkin talteen odottamaan sunnuntaita. Usein poimin äidille pihasta sinivuokkoja, ja vähän isompana taisin joskus ne aamukahvitkin keittää valmiiksi.

Kylän traditioihin kuului äitienpäiväjuhla, joka pidettiin kylän omassa "kirkossa". Koulussa oli harjoiteltu ohjelmaa, ja paikalle saapui koko kylä. Ohjelmassa oli runoja, pieniä näytelmiä ja musiikkiesityksiä. Muistan minäkin kerran vedelleeni urkuharmoonilla jonkun kappaleen Michael Aaronin ensimmäisen pianokirjan alusta. Se taisikin jäädä ainoaksi kerraksi, kun "esiinnyin" julkisesti, se ei vain ollut mun juttu. Erinäiset näytelmät ja kuorolaulut tosin tuli senkin jälkeen heitettyä, se oli vain niin hauskaa :)

Äitienpäiväjuhlassa oli jotain hienoa pienen tytön mielestä. Sinne puettiin "hienot" vaatteet ja tilaisuus oli jotenkin kovin juhlava. Enää ei vastaavaa juhlaa ole kylällä, saati tällä isommallakaan kylällä vuosiin järjestetty. Opetussuunnitelmat on niin tiukkoja, ettei niihin mahdu näytelmien harjoituttaminen, kuulemma. Sääli. Tuollaiset kylän yhteiset ja kylää yhdistävät jutut olisivat ihan hienoja, ja ainakin lapsille niistä jäisi läpi elämän kantavat muistot, luulisin. Ainakin minulle jäi.

Tänään sain nukkua pitkään, ja heräillessäni saapui oma rakas kuoro sängyn viereen laulamaan. Sain poikien itsetekemiä kortteja ja lahjoja. Mies oli ostanut yhteisenä lahjana mulle iPodin lenkkipoluille tahtia antamaan. Nyt olen saanut syödä muiden laittamaa ruokaa ja kinuskikakkua. Äitiä onnittelin jo eilen ruusulla ja kakulla, tänään on elbailupäivä ihan tässä kotona vaihteeksi. Eilinen menikin vanhemmillani puunistutustalkoissa, siitä olo maalaisromantiikka kaukana kun pistettiin pottitaimia mättäisiin vesisateessa saappaat nilkkoja myöden savessa... Onneksi rakkaat ystävät tulivat talkoisiin ja saven lisäksi lensi myös juttu :)

Luin aamulla, mitä olin kirjoittanut vuosi sitten äitienpäivänä tänne blogiin. Olin miettinyt myös biologista äitiäni. Tuntuu aika uskomattomalta, että tänä äitienpäivänä olen isoa askelta lähempänä häntä, kuin viime vuonna. Olen nähnyt hänen kuvansa. Olen kirjoittanut hänelle kirjeen ja lähettänyt valokuvia itsestäni ja lapsistani. Ehkä jonain päivänä saan myös tilaisuuden tavata hänet. Uskon, että asioilla on tarkoituksensa. Silläkin, että tämä kaikki tapahtuu "vasta" nyt. Ehkä vasta nyt MINÄ olen valmis tähän...

Aurinkoista äitienpäivää <3