vai menikö se sittenkin niin, että syysväsymystä seurasi suoraan kevätmasennus?! Jokatapauksessa takkuaa tasaisesti, mutta eteenpäin on elävän mieli! Tänään tuli kotipäivä, kun nuorimmainen kuumeilee. Toisaalta ei haittaa, mutta toisaalta - töissä pääsisi välillä paljon helpommalla, kun täällä kotona, missä täytyy vaihtaa DVD:tä noin kolmen minuutin välein ("eiku mä katonkin..."), kantaa määrätynväristä pillimehua eteen ja kääntää tasaisin väliajoin kylmää tyynypuolta potilaan posken alle. Eipä sillä - jokainen kipii on hoitonsa ansainnut. Oikeasti lapsuudestani muistan sen, miten hyvin äiti hoiti silloin, kun oli kipeänä. Suunnilleen valvoi vieressä, kuori hedelmät haukkapaloiksi ja lauloikin joskus, vaikkei lauluääneensä tainnut ihan nukahtamaan päästä :) Toivottavasti itsekin jaksaisin olla yhtä kärsivällinen (joskus tekee tiukkaa, myönnetään), ja lapseni joskus omiaan hoitaessaan muistaisivat ne tyynynkäännöt ja pillimehut.

Ettei elämä kävisi tylsäksi, meillä on aikeissa aloittaa remontti. Mennään reilusti pers edellä puuhun, ja on ostettu jo huonekalu rempan lopputulosta ajatellen. Meillä nimittäin on olkkarin jatkeena pieni huone, josta tehdään esikoiselle huone, ja kuopus muuttaa sitten esikoisen huoneeseen (toiveikkaasti näin ainakin uskomme) ja saamme kaikkien näiden vuosien jälkeen makkarin takaisin omaan hallintaamme. Tämä (niin - istun siellä juuri nyt, koska tietsikka on löytänyt kodin tästä nurkasta) uusi huone vaan tarvitsee ensin seinän ja oven tuonne olohuoneen suuntaan ja mikä vielä haasteellisempaa, olemassaoleva ovi kylpyhuoneeseen pitäisi saada jotenkin tukittua. Helpostihan sen tänne huoneeseen päin saa levytettyä tukkoon, mutta miten siitä saatais hyvännäköinen kylppäriinkin päin, se on pieni probleemi. Samaa laattaa tuskin enää saa...

Niin se kehumani hankittu huonekalu - se on parvisänky! Löydettiin sopiva netistä käytettynä, tänään pitäisi käydä hakemassa se jo kotiin remppaintoa odottamaan. Tokihan samalla menee sitten uusiksi olkkarin tapetit ja olen toiveikas myös sohvien uusimisen suhteen...

Loppuun on vielä koottava dialogi lauantaisesta puhelusta äidin kanssa. Aina en tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, aika usein teen molempia. Taustaa sen verran, että vanhempani ovat jo iäkkäitä, ja masentuneitakin, eivät oikein enää jaksa no - oikeastaan mitään. Yritetään autella mitä jaksetaan ja ehditään.

Minä: Kyllä me oltais taas tulossa sinnepäin...

Äiti: No ei teidän kyllä kannata, kyllä meillä täällä vielä on puitakin pannuhuoneessa.

M: Eikun kyllä me tullaan. Koska ootte käyny kaupassa viimeks?

Ä: no maanantaina käytiin pikipäin vähän jotain...

M: Selvä, mitä tuon kaupasta?

Ä: no ei me oikein mitään tarvita, mutta voithan sä muutaman maidon tuoda... ja leipää... *luettelee muutamia kauppatavaroita*

M: Entäs onko jukurttia? Syöttekste sitä?

Ä: no eiiiiihän sitä ole, syödäänhän me juu aamulla....

M: no tuon sit sitä, onko väliä mitä?

Ä: eiiiii ole väliä, kuhan nyt  jotain.... *pieni hiljaisuus*.... Isä tykkää siitä, missä on marjat pohjalla ja minä syön vain mustikkaa.

Että ei ole juu väliä? :)