Kummallinen tunnevuoristorata jatkuu sinnikkäästi koko viikon. Vuoroin on itkettänyt, surettanut, masentanut ja raivostuttanut. Eilen illalla kärvistelin oloani ja ramppasin ympäri kämppää hermostuneena ja tiuskin kaikille. Suurella tahdonvoimalla sain itseni asettumaan keittiön pöydän ääreen lukemaan heräteostoksena kotiin kulkeutunutta sisustuslehteä ja kaadoin itselleni lasin punaviiniä.

Olemme loman jälkeen kärsineet suunnattomasta banaanikärpäspopulaatiosta kotonamme parin työpöydälle loman ajaksi unohtuneen hedelmän ansiosta. Eilen huomasin ainakin yhden pikkukärpäsen tykkäävän punkusta, räpiköi lasissani. Ongin sen lusikalla pois ja katselin, miten se huolellisesti ravisteli itsensä ja siipensä kuivaksi viinistä. Tuli siinä sivussa myös katseltua banaanikärpästä silmiin, aivan uusi kokemus! Voisin vaikka vannoa, että se oli iloisesti hiprakassa lähtiessään lentämään lusikasta :)

Mä olisin sellaisen iloisen hiprakan ja seuraelämän tarpeessa. Siitä yhdestä punaviinilasillisesta tosin en saanut kuin pääni ihan järjettömän kipeäksi! Kärsin päänsärystä puoli päivää! Harmitti ja kirjaimellisesti otti päähän: samalla tuskalla olisi voinut ottaa pari lasillista enemmän tai vaikka koko pullon, jos se olisi vaikka vallitsevaa pollan kiristystä edes hetkeksi lievittänyt...

Huomenna pitäisi rykäistä jouluostoksille... Lasten isovanhemmat ovat niin iäkkäitä, että antavat aina lahjarahaa, kun eivät kuulemma osaa itse ostaa lahjoja, joten lahjanostamista riittää. Ja paketoimista yötöiksi myös... Mulla on lieviä käynnistymisvaikeuksia koko joulun suhteen, plääh. Olisi edes lunta, että siitä saisi vähän tunnelmaa. Yhä enemmän alan haaveilla vähämaterialistisemmasta joulusta...

Tänään sain lukea myös niin ihania uutisia, että vieläkin itkettää ilosta! Eräiden rakkaiden asiat ovat selkiytymässä parempaan päin :) :) :)