En siivonnut kaappeja enkä askarrellut joulukoristeita. En kuurannut astioita, silittänyt joululiinoja tai kiillottanut hopeita. En pyyhkinyt pölyjä taulujen päältä enkä kirjahyllystä. En ole leiponut joulutorttuja.

Meillä imuroitiin ja raivattiin siistiksi, ripusteltiin jouluvaloja ja muutama punainen koriste. Kuusi tuotiin sisälle ja lapset koristelivat sen innosta täristen punaisin ja kullanvärisin palloin. Minä tein aamupäivällä suklaakakkuja liukuhinalta ja paketoin joulukukan sijaan joulukakun illanedellä vietäviksi sedälle vaimoineen, kummeille, vanhemmilleni, ihanalle naapurille. Pikainen kierros toivotuksineen ja halauksineen lämmitti varmaan kaikkien mieliä. Ainakin minun. Tein ihanaa bataattilaatikkoa, jonka olisin voinut syödä jo raakana. Kinkku meni sen jälkeen uuniin. Saarioisten äidit tekivät muut laatikot ja rosollin.

Talo on hiljainen. Lapset yrittävät unta. Niitä jännittää. 9vee on parin päivän aikana tehnyt tarkastuksia ja on jo valmiiksi pettynyt kun ei ole löytänyt mistään isoaisoa pakettia. Samoin 8vee epäilee. On tainneet pojat kääntää talon ylösalaisin täällä, kun olivat kaksin pari päivää kotona. Vaan eivätpä olekaan naapurin vaatehuoneesta katsoneet :) En tiedä ovatko bonganneet muiden lahjojen piilon isosta matkalaukusta kodinhoitohuoneen oven takaa, tuskin? Toivon, ettei. Että jotain pientä yllätystä.

Mitä pienempi on, sitä suurempi joulu tulee. Tänävuonna en tee joulua hössöttämällä, vaan pyrin tekemään sen vähällä vaivalla - ja jos sen saisin sydämeeni tehtyä. Levollinen joulurauha sydämessä olisi maailman paras lahja.

Hyvää joulua ohikulkijat, ystävät ja kylänmiehet! Tulkoon joulu!