Meillä on kissa, sellainen maailmanihanin, you know. Se saa toteuttaa villiä luontoaan myös vapaasti ulkona, ja onkin oikein pätevä hiiri-, myyrä- ja rottakissa. 

Toissaviikolla se hävisi. Emme olleet nähneet sitä pariin päivään, ennenkuin lähdimme lomalle viikoksi. Soitin reisusta kissanhoitajalle vain kuullakseni, että kissa oli edelleen pois. Täällä liikkuu susia ja ilveksiäkin, joten huoli alkoi kasvaa, ettei nähdä kisulaistamme enää.

Palasimme kotiin viimeyönä. Olen jo yöllä ja nyt päivän huudellut kissaa ovelta, ja kiertänyt ympäristössä. Ei mitään. Kyselin vastaantulijoilta, kukaan ei ollut kissaa nähnyt, ei edes ne naapurit, joiden kanssa se on ystävällismielisissä silitysväleissä. Paniikki nousi. Mietin kulkiessani, että voi kunpa löytäisin edes hännänpätkän, että tietäisin ettei kisu tule enää takaisin. Vähän jo itkettikin. Oli niin ikävä omaa kisua.

Pimeässä, illalla, päätin lähteä vielä toisesta suunnasta haeskelemaan. Kävelin tietä eteenpäin, huutelin kissaa ... ja yhtäkkiä kuulin maukaisun! Luulin kuulleeni harhoja, mutta se kuului selvästi uudestaan. Hätääntynyt, käheä, surkea maukaisu, kerta toisensa jälkeen. Se kuului pimeästä, mökkikäytössä olevan talon rannasta. Silloin tätä mammaa vietiin. Syöksyin pimeän talon pihaan ja huusin miehen taskulampun kanssa omalta pihaltamme mukaan. Tetsasimme pimeässä liukasta rinnetta alas rantaan kissan mau'un perässä, "äiti ja isi tulee, älä itke, täältä tullaan auttamaan". Rannassa oli vanhanajan venevaja, talaiksi niitä täällä kutsutaan. Sen sisältä kuului naukuminen. Talaan ovi oli tiukassa munalukossa, mutta toista liukuovea sai väännettyä auki, vaikka se oli salvattu sisäpuolelta. Huusimme kissaa kun raotimme ovea, mutta se vain maukui, eikä tullut näkyviin. Mies sai kikkailtua salvan auki jotenkin ja syöksyimme talaaseen sisälle. Siellä meidän kisulainen oli - pinteessä katiskan sisällä!!! Se ei päässyt sieltä ulos, enkä oikein ymmärrä miten se ylipäätään oli katiskan sisälle päässyt. Saimme lopulta sen ulos sieltä ehjänä, ja sitten kiikutettiin kiireellä missu kotiin.

Kissa oli ihmeen hyvässä kunnossa ulkoisesti, mutta kovasti laihtunut ja nälissään. Tankattuaan ruokaa, kermaa ja rakkautta se kävi onnellisesti huokaisten sohvalle lasten viereen nukkumaan, ja siinä se nukkuu vieläkin. Pienellä kestää toipua seikkailustaan, mutta luojan kiitos se on kunnossa! Sen talon asukkaille jätettiin lappu postilaatikkoon, jossa kerrottiin tapahtuneesta ja luvattiin korvata pelastusoperaation vahingot mikäli sellaisia tuli. Vieläkin täristyttää kun ajattelen tapahtunutta. Olisin mennyt vaikka hirsiseinästä läpi, jos tarve olisi ollut!

Niinjuu, se loma! Se oli onnistunut ja aurinkoakut saatiin ladattua täyteen. Kanarialla oli ihana kesä. Saatiin komeita rusketusraitoja jokainen. Pojat vallankin, kun olivat viikon melkein kokonaan uikkareissa. (Nauratti ihan ääneen, kun äsken katselin hohtavanvalkoisia peppuja suihkussa.) Uitiin meressä ja altailla ja retkeiltiin. Ensikosketukseni Kanarian saariin oli myönteinen - voisin mennä uudelleenkin.

Vaan nyt on hyvä näin, tässä kotona. Kunhan pyykkivuoret saadaan purettua ja auringonpolttamat selät kuntoon, on elämä mallillaan. Arki alkaakin heti huomenna. Jee!