Aikamatkailu mitä olen käynyt viimeaikoina, on ollut ennenkaikkea tutkimusmatkaa siihen, kuka minä olen. Minä olen aina ollut minä, mutta MILLAINEN minä, sitä on aika muokannut ja tulee vielä muokkaamaankin. Enkä täysin ole tälläerää kartalla missä mennään. Tunnustan.

Aina se oma rooli perheessäkin muuttuu. Lasten kasvaminen tuo mukanaan muuttuvia ja erilaisia tilanteita. Äidin rooli muuttuu vuosien saatossa, kun lapset kasvavat ja alkavat tulla aina enemmän toimeen omillaan. Yritän valmistautua tyrkkäämään nuorimmaiseni koulumaailmaputkeen syksyllä. Kirpaisee, vaikka näihänhän sen kuuluukin mennä, enkä enää perheenlisäyksistä haaveile.

Biojuurien löytyminen hämmensi osaltaan soppaa ja varmaan keikutti venettäni enemmän kuin olisin osannut kuvitella etukäteen. Pääosin tästä varmaan kuitenkin jäätiin kuiville. Aikaa ja henkisiä voimavaroja kysyy edelleen löytää paikkansa niissä kuvioissa. Toisille se voi olla itsestäänselvää, mutta mä en vaan pysty ottamaan sitä sittenkään niin... Ajan kanssa. Niissäkin suhteissa on kuherruskuukautensa.

Entäs sitten elämänhallintaprojekti joka välillä lipsuu ja junnaa paikoillaan... Siihenkin liittyy paljon enemmän kuin vain lenkillä limputtaminen tai ruokavalio! Olen niin tottunut olemaan tälläinen, että en osaa oikein vielä edes hankkia kokonumeroa pienempiä vaatteita siinä pelossa, etteivät ne mahdu....Ympäriltä kadonneet sentit kulkevat edelleen mielessäni mukana. Henkisesti ne eivät ole vielä kadonneet minnekään. Tietääkö joku miten niistä pääsee eroon?

Elän myös aikaa, jossa suhteeni vanhempiin on kokenut täyskäännöksen. He ovat aina olleet tukeni ja turvani, nyt asia on jo toisinpäin. He eivät pärjäisi omillaan enää ilman minua. "Holhottavasta holhoojaksi" - ajatusprosessinsa siinäkin.

En kaipaa rinnalleni yhtään besservisseriä, joka osoittaa sormellaan asioita missä teen väärin! Epävarmuus tai väsyminen ei tarkoita sitä, että olen antanut periksi tai rimpuilisin jaksamiseni äärirajoilla. Nämä blogihuokaukset ovat vain jotain, mitä haluan kirjoittaa, koska kirjoittaminen auttaa minua jäsentämään asioita, ja saa niiden eri puolet näkyville olkoonkin ettei kaikki puolet tässä aina näy. Nämä ovat vain hetken huokauksia.

Mulla on tapana rypäistä aina sieltä pohjamutien kautta, mutta sieltä kuitenkin aina nousten. Kurjuuden maksimoiminenkin on minua!  En edelleenkään ole ihan varma minne olen menossa, mutta matkalla olen.