Halaaminen on nonverbaalia viestintää, joka välittää nekin tunteet, joille ei löydy sanoja. En tiedä voiko "väärään" aikaan halatakaan, halaukselle on aina aikaa.

Lapsuudenkodissani ei juurikaan halailtu. Se ei vaan ollut tapana, vanhempanikaan eivät ole siihen tottuneita. Kyllä lapsia halattiin ja syliin/kainaloon pääsi ainakin silloin, kun heillä oli aikaa. Äidillä taisi olla useammin aikaa hellyydenosoituksiin. Sunnuntait olivat maanviljelijöiden lepopäiviä, jolloin normaalien navettatöiden lisäksi ei tehty muita päiviä. Yksi läheisyyteen liittyävä lapsuusmuisto onkin, että köllöttelen isän kainalossa makkarin sängyllä ja radiosta tulee jumalanpalvelus. Makkariin asti tulee keittiöstä hyvä ruuan tuoksu ja kuuluu kodikas astioiden kilinä, kun äiti valmistaa ateriaa. Päiväpeitto on punainen ja siinä on "nyppylöitä" ja kierretyt hapsut. Isä tuoksuu vihreältä Menneniltä. Sunnuntait tuoksuvat Menneniltä muistoissani.

Edelleenkään en vain "osaa" halata vanhempiani, se ei vain oikein tunnu luontevalta. Ehkä pitäisi opetella, nyt kun vielä siihen on mahdollisuus. Biosuku on kovaa halaamaan, ja ne halaukset ovat tosi tärkeitä minulle. Niissä on rivien välistä luettavissa jotenkin enemmän, kuin ääneen sanotaan. Tai en tiedä, ehkä ne ovat vaan halaamaan tottuneiden ihmisten halauksia, mutta minulle niillä on iso merkitys. Ehkäpä suhteessa biosukuuni  kärsinkin kroonistuneesta vuosikymmenten aikana kertyneestä halipulasta :) Asian korjaamiseksi tehdään lujasti töitä!

Ja lopuksi....

Kiedo oikea kätesi itsesi ympärille.
Tee sama vasemmalla kädellä.
Rutista.
Tässä on hali minulta sinulle.