Sain kesävieraakseni yllättäen vanhan vaivan. Iskiaksen. Tuli ja knokkasi jalat alta lupaa kysymättä. Puren huulta ja irvistelen kammetessani itseäni varsinkin yön jälkeen ylös sängystä... Kipu ja avuttomuus saavat itkemään. Harmittaa niin paljon, ettei uskalla edes ajatella loppuun asti. Meidän piti perheen kanssa mennä kesän ensimmäiseksi yöksi mökille, väliäkö sen, että ilma on harmaa ja vettäkin luvassa... Meidän piti kodikkaasti yöpyä pienessä mökkerössämme ja kokata hankalasti juhannusevästä, ja siinä sivussa purkaa vanha laiturinrausku kokkoon ja kärrätä portinpielestä hiekkaa rantaan... Ja keskiyöllä olisi sytytetty kokko, jonka keltainen tulikukko olisi noussut korkealle kesäyötaivaalle kiemurrellen, kuikka huutaisi ja kokot syttyisivät myös vastapäisillä rannoilla...

Tämä idylli kaatui vihoittelevaan iskiashermoon, nautimme keskikesän juhlasta kotosalla oleillen ja grillaten. Menee tämä näinkin, ei se luonto ja järvi tässäkään kaukana ole... Elämä se vaan on, jälleen kerran.

Ihanan Eino Leinon Juhannus-runon myötä  HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!

Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.