Pääni sisältö pyörii edelleen piiripiiripyöriitään näiden viime kuukausien tapahtumien parissa. Ei voi mitään, tämä on ollut todella elämäni mullistanut juttu, ja pieni pää ei meinaa pysyä perässä, joskin malttamaton mieli laukkaa kärkipäässä eturintamalla. Välillä tulee sellainen olo, ettei tämä voi olla tottakaan.

Biologinen side on alku, mutta ei se yksinään riitä. Yleensä sisarusten suhteet syntyvät lapsuudesta alkaen, lujittuen vuosien matkalla hiekkalaatikkoleikeistä ja niistä tappeluista ja kinastelemisistakin. Meillä ei tälläistä mahdollisuutta ollut, ja tässä suhteessa en niin kovin paljon poikkea sisaruksistani - eivät hekään kaikki ole viettäneet lapsuuttaan saman kodin katon alla. Tuntuu, että on pitkä matka kuljettavana, että tietää mikä & millainen kukakin on ja miten on tullut sellaiseksi kuin on.

Siteet lujittuvat ajan kanssa, mutta pelkkä aika ei riitä sidettä vahvistamaan. Luulen, että se vaatii aika paljon vuorovaikutusta ja yhteydenpitoa. Asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, eikä biologinen side sittenkään anna kuin lähtökohdan ja SYYN tutustua. Toisaalta olemme eläneet yli 30 vuotta ilman toisiamme, ymmärrettävää sekin, ettei yhteyttä välttämättä löydykään, tai elämäntilanne nyt on sellainen, ettei aikaa ja intoa aktiiviseen tutustumiseen ole.

Olen saanut tässä vajaan puolen vuoden aikana tutustua sisaruksiini, ja pitkällekin on sinä aikana päästy. Ensimmäisenä tapaamastani isoveljestä on tullut minulle ja perheelleni todella tärkeä ihminen. Meidän välillemme on muotoutunut vahva side. Ollaan kyllä nähtykin toisiamme aika usein - asummehan vain tunnin matkan päässä toisistamme. Olen saannut sellaisen isoveljen, josta olen aina haaveillut.  Viikko sitten pyysimme häntä 5-vuotiaan kuopuksemme kummiksi, ja iloksemme hän lupautui mielellään tehtävään. Kuopuksemme kummisetä kuoli pojan ollessa vasta n. ½-vuotias. Emme aio sitäkään kummisetää unohtaa, ei tietenkään, mutta ajattelimme että olisi kivaa, jos pojalla olisi ihanien kummitätien lisäksi myös se setä, tai tässä tapauksessa eno, jonka kanssa pitää yhteyttä. Nykyään kummien lisääminen on jälkikäteen mahdollista, toki siihen pitää olla erityinen syy.

Tänä viikonloppuna saimme vieraaksi veljentyttöni, joka on jo muutaman vuoden omia lapsiamme vanhempi nuori neitokainen. Meillä oli mukava viikonloppu yhdessä. Tyttö pisti serkkupojat ruotuun, ja jotenkin yhdessäolo oli niin mutkatonta ja luonnollista! Välillä naurettiinkin vedet silmissä... Nautin suunnattomasti tätiydestäni, ja tähän nuoreen neitokaiseen tutustumisesta. Valloittava persoona, aivan ihana nuori nainen. Täti on myyty <3 ! (Niin että terkkuja vaan, jos ko. neitokainen tätä käy vielä lukemassa!)

****Tähän väliin pitää lisätä vielä edellinenkin viikonloppu! Huomasin unohtaneeni kirjoittaa siitä. Silloinkin poikavaltainen perheyhteisömme sai nauttia nuoren ihanan neidon seurasta. Ystäväni tytär, "lainatyttömme", vietti meillä viikonloppua piiiiitkästä aikaa. Tällä neitokaisella on myös oma paikkansa tiiviisti sydämessäni, kuten koko perheellään. Flunssa vähän varjosti viikonloppuamme, mutta uskoakseni otamme piakkoin uusiksi ilman lenssuhidastetta, ainakin toivon niin!****

Elämäntapamuutosprojekti on taas saanut uutta tuulta purjeisiinsa. Pari viikkoa olen taas liikkunut ihan mukavasti, vain yhdellä huilipäivällä viikossa.  Vielä pitäisi  niitä syömisiä järkeistää ja ennenkaikkea pienentää annoskokoja , että päästäsiin taas lukemissa alaspäin. Huomaan vaan polvieni rasittuvan kävelemisestä, kurjaa. Mutta ihan hyvällä mielellä taas tämänkin asian kanssa taas, pitkästä aikaa.